Matematiikan professoria ja intohimoista liikunnan harrastajaa Marko Mäkelää (kuvassa) ei kaksi vuotta sitten hymyilyttänyt. Oikea polvi sattui joka askeleella eikä portaita päässyt enää alas etuperin. Lisäksi polvisärky oli jatkuvaa. Juoksemaan lähtemistä entinen kilpatason kestävyysjuoksija ei enää voinut kuvitellakaan ja jo pyöräilykin sattui. Sitten Marko näki mainoksen polvikulumaan suunnitellusta Unloader One -polvituesta ja tilanne muuttui.

Alaselän kipu on tuttu vaiva lähes jokaiselle aikuiselle. 80% aikuisista tuntee alaselkäkipuja jossain vaiheessa elämänsä aikana. Meiltä saat ohjeita hoitoon ja kuntoukseen.
Nilkan nyrjähdys on lähes kaikille tuttu vamma. Siinä niveltä ympäröivät nivelsiteet venyvät tai repeytyvät osittain. Lisäksi nilkan ulkopuolella kulkevien lihasten, lyhyt ja pitkä pohjeluulihas eli peroneus-lihasten jänteet saattavat venähtää.
Kevyt polvituki antoi mahdollisuuden palata harrastusten pariin.
Yleisimmät nilkan rasitusvammat ovat akillesjänteen tulehdukset, kantakalvon tulehdus eli plantaarifaskiitti ja säären lihas-aitio oireyhtymä eli penikkatauti.
Nilkan ulkosyrjän kipu on yleisimmin akuutti nilkan nyrjähdys ja/tai siitä aiheutuneet vammat. Autamme sinua löytämään itsellesi sopivimman hoitomuodon.
Polven rasitusperäisiä vammoja on monia. Huono polven linjaus, vanha vamma ja ylipaino voivat aiheuttaa polven rustopinnan kulumisen aiheuttaen polven nivelrikon.
Polven venähdys aiheuttaa kipua ja turvotusta. Turvotus on merkki polven rakenteisiin syntyneestä vauriosta ja sitä seuranneesta verenvuodosta.
Rannekivun yleisimpiä aiheuttajia ovat erilaiset rasitustilat, akuuttivammat sekä nivelsairaudet.
Puutarhakatu 17
20100 Turku
Katso kartalla »
020 761 9030
info@turuntukikohta.fi
MA-PE 9-17
LA 10-14
Joukahaisenkatu 6, NEO-talo
20520 Turku
Katso kartalla »
020 761 9031 (mpm)
kupittaa@turuntukikohta.fi
MA-PE 9-17
LA Suljettu
Itsenäisyydenkatu 35
28130 PORI
Katso kartalla »
020 761 9036
pori@turuntukikohta.fi
MA-PE 9-17
LA Suljettu
Kansankatu 57
90120 OULU
Katso kartalla »
020 761 9032
oulu@turuntukikohta.fi
MA-PE 9-17
LA Suljettu