Tukisukat

Tukisukat ovat erikoissukkia, joiden tehtävänä on parantaa alaraajojen veren takaisinvirtausta paineen eli kompression avulla. Lääkinnälliset tukisukat puristavat alaraajojen pehmytkudoksia tarkasti määritellyllä paineella niin, että suurin paine kohdistuu nilkkaan ja säären alaosaan. Kompressiosukan ohjaava puriste pienenee tultaessa ylös kohti polvea ja reittä. Näin sukka nopeuttaa normaalia laskimoverenkiertoa, mikä on tärkeää turvotuksen poiston kannalta. Valikoimastamme löytyy sekä valmiskoot että yksilöllisillä mitoilla teetettävät tukisukat.

Näytetään kaikki 15 tulosta

Tukisukat eri käyttäjäryhmille

Tukisukkien käyttäjäryhmiä ovat esimerkiksi säärihaavapotilaat, alaraajaturvotuksesta kärsivät ihmiset, suonikohjuista kärsivät asiakkaat ja lentomatkaajat. Sukat voivat helpottaa myös seisomatyöstä johtuvaa jalkojen väsymistä. Kompressiosukista on hyötyä myös vamman jälkeisessä kuntoutuksessa, mikäli turvotusta esiintyy vamma alueella. Myös urheilijat hyötyvät kompressiosukkien käytöstä. Sukkien puristevaikutus parantaa verenkiertoa jaloissa  ja siten auttaa parantamaan urheilusuoritusta. Tukisukat nopeuttavat myös jalkojen palautumista rasituksesta parantamalla aineenvaihduntaa.

Säärihaavojen hoito

Lääkinnällinen tukisukka on tärkeä osa säärihaavan hoitoa. Tuote tehostaa säärihaavan paranemista hillitsemällä alaraajan turvotusta ja parantamalla veren takaisinvirtausta. Säärihaavan sulkeuduttua tukisukan käyttöä tulisi jatkaa säännöllisesti, koska turvotus jaloissa altistaa säärihaavan synnylle aina uudelleen. Kun tukisukkien käyttö on jatkuvaa, pystytään erikoissairaanhoidon tarvetta vähentämään ja luomaan hoitoon kustannustehokkuutta.

Tukisukkien puristeluokat

Tukisukat luokitellaan neljään eri puristeluokkaan ja mittayksikkönä käytetään mmHg (elohopeamilliä / neliösentti). Markkinoilla on monentyyppisiä lentosukkia, mutta suuri osa myytävistä sukista ei täytä lääkinnällisen hoitosukan painevaatimuksia. Suomessa on yleisimmin käytössä eurooppalainen standardi, jossa tukisukkien paineluokat ovat:

1 luokka 18-21 mmHg

  • ennaltaehkäisevä turvotuksen hoito
  • lentosukat
  • väsyneet jalat
  • antitromboosisukat (vuodepotilaat)

2 luokka 23-32 mmHg

  • suonikohjuista johtuva turvotus
  • säärihaavan hoito ja ennaltaehkäisy
  • leikkausten jälkihoito
  • veritulpan jälkihoito ja ennaltaehkäisy
  • pyörätuolipotilaat
  • sydämen vajaatoiminnasta johtuvat turvotukset

3 luokka 34-46 mmHg

  • vaikea laskimoiden vajaatoiminta
  • vaikeat lymfaattiset turvotukset
  • dermatoskleroosi

4 luokka >50 mmHg

  • vaikeat lymfaattiset turvotukset

Lentosukkien hankinta ei normaalisti edellytä monimutkaista mitanottoa. Tuotteet voidaan mitoittaa asiakkaalle kengänkoon mukaan. Kokoa on toki hyvä varmistaa nilkan ja pohkeen ympärysmitoilla. Lääkinnälliset tukisukat mitataan aina tarkasti liikkeessämme. Tätä varten on hyvä varata aika mitanottoa varten puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta. Mitanotto suositellaan tehtävän heti aamulla, jolloin turvotus olisi mahdollisimman vähäistä.  Mittapalvelumme takaa tuotteen täydellisen sopivuuden asiakkaalle. Myymälässämme on laaja varasto ja yleensä asiakas saa sukat mukaansa jo mitanottokerralla. Mikäli valmiskoot eivät sovi, teetämme sukat asiakkaan mittojen mukaan. Yksilöllisesti teetettyjen tukisukkien toimitusaika on n. kaksi viikkoa. Tukisukkapalveluumme kuuluu aina tukisukan käytön ja pukemisen opetus. Tukisukkien pukemiseen suosittelemme käyttämään erilaisia pukemisen apuvälineitä.

Kun käytetään lääkinnällisiä tukisukkia, on aina syytä neuvotella hoidosta oman hoitavan lääkärin kanssa. Hyvä hoidon suunnittelu oman lääkärin kanssa takaa tehokkaan kompressiohoidon. Tällöin mahdollinen lääkehoito ja tukisukkahoito tukevat tehokkaasti toisiaan ja käyttö on turvallista toteuttaa. Tukisukkien käyttöä ei suositella valtimoverenkiertohäiriöistä johtuvaan turvotukseen tai henkilöille, joilla on alentunut ihotunto.

Eri kokoisia tukisukkia eri tarpeisiin

Tukisukkia on saatavilla polvimittaisena, reisimittaisena ja sukkahousuina. Valittava pituus määrittyy aina sen mukaan, mihin saakka tukitarve on. Sukat valmistetaan korkea -, keski- tai matalaelastisista allergiatestatuista materiaaleista. Teemme yhteistyötä suoraan tehtaan asiantuntijoiden kanssa.

Tervetuloa asioimaan sukka-asioissa Tukikohtaan.

Ota yhteyttä ja kysy lisää